#182

Aravirta Hannu

Valmentaja

Aateloitu 2006

Aravirta Hannu

Leijonien valmennusryhmässä 1992–2003 toiminut Hannu Aravirta oli voittamassa kaikkiaan kymmentä arvokisamitalia, joista seitsemää päävalmentajana. Uran kirkkaimman mitalin, MM-kullan 1995, hän sai Leijonien kakkosvalmentajana.

Oma peliura vei puolustaja Hannu Aravirran TuTon, syntymäkaupunki Savonlinnan SaPKon ja Kärppien kautta Ruotsiin, jossa hän pelasi Södertäljen ja Kirunan riveissä. Palattuaan Suomeen ja Kärppiin hän siirtyi kahden kauden jälkeen valmennuspuolelle.

Ensimmäisen liigapäävalmentajapestinsä Aravirta sai Jyväskylästä. Heti ensimmäinen kausi JyPHT:n luotsaajana toi SM-hopeaa keväällä 1989. Saman seuran hän johti liigassa vielä toistamiseen hopealle 1992 sekä pronssille 1993 kunnes siirtyi Jokereiden päävalmentajaksi.

Samaan aikaan Jokereihin siirtymisen kanssa Hannu Aravirta aloitti myös A-maajoukkueessa Curt Lindströmin kakkosvalmentajana. Yhteistyö huipentui historialliseen MM-kultaan Tukholmassa 1995. Kahta vuotta myöhemmin Hannu Aravirta siirtyi Leijonien päävalmentajan paikalle. Leijonat ylsivät Aravirran johdolla kolme kertaa MM-finaaliin. Vielä kovempi saavutus oli kuitenkin Wayne Gretzkyn ja muiden kanadalaisten kaataminen Naganon olympiakisojen 1998 pronssiottelussa.

A-maajoukkueen päävalmentajan paikalta Aravirta palasi SM-liigaan, aluksi HIFK:n luotsiksi ja sittemmin myös Pelicansiin ja Kärppiin. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana hän johdatti joukkueensa kahteen MM-pronssiin 2004–2006.