#257
Hagman Niklas
Pelaaja
Aateloitu 2021
Hagman Niklas
Suomi-kiekon legendoihin kuuluvan Matti Hagmanin poika nousi jääkiekkoilijana huipputasolle HIFK:n juniorisarjojen kasvattamana. Kaudella 1997-98 Hagman debytoi HIFK:n Liiga-joukkueessa, mutta kiekkokansan tietoisuuteen hän nousi vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa. Loppuottelussa Venäjää vastaan Hagman ohjasi voittomaalin jatkoajalla. Kesällä 1999 Hagman varattiin NHL:ään, ja laitahyökkääjä lähti hakemaan peliaikaa I divisioonassa pelanneen Kärppien riveistä. Oululaiset nousivat kauden päätteeksi Liigaan, ja seuraavalla kaudella Hagman teki läpimurtonsa iskemällä runkosarjassa 28 maalia. Kesällä hän teki tulokassopimuksen NHL:ään Florida Panthersin kanssa.
Hagman vakiinnutti paikkansa NHL:ssä heti avauskaudellaan 2001-02. Hagman edusti samalla kaudella Leijonia sekä Salt Lake Cityn olympialaisissa että MM-kisoissa, joissa hänet valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja tähdistökentälliseen. NHL:n työsulkukaudella 2004-05 Hagman oli mukana Leijonien World Cup –joukkueessa. Kausi Sveitsin liigan Davosissa toi keväällä 2005 maan mestaruuden. Keväällä Hagman pelasi neljännen kerran peräkkäin MM-kisajoukkueessa.
NHL:ssä seura vaihtui joulukuussa 2005, kun Hagman kaupattiin Dallas Starsiin. Talvella 2006 Hagman oli mukana Leijonien olympiahopeaa saavuttaneessa joukkueessa. Kolmannella kaudellaan Dallasissa Hagman teki runkosarjassa maaliennätyksensä (27). Ura jatkui Toronton paidassa ja edelleen Calgaryssa kaudella 2009-10. Talvella 2010 Hagman pelasi uransa kolmannessa olympiaturnauksessa ja oli voittamassa olympiapronssia. Hagmanin 10-vuotinen ja lähes 800 ottelua sisältänyt NHL-ura päättyi Anaheim Ducksin paidassa keväällä 2012. Yhden KHL-kauden jälkeen Hagman pelasi uransa kuudennet MM-kisat ja palasi Liigaan kaudeksi 2013-14 Ässien riveissä. Hän oli runkosarjan parhaita maalintekijöitä 21 osumallaan.
Kahden Jokereissa pelatun KHL-kauden jälkeen Hagman esiintyi vielä yhdellä kaudella Liigassa. Kiekkoura päättyi HPK-paidassa huhtikuussa 2017.