Honkavaara Aarne

Suomen Urheilugaalassa 2011 palkittiin erikoispalkinnolla mies, jolla on yhden urheilumuodon parissa ainutlaatuisen kattava ura. Aarne ”Dynamo” Honkavaara oli parhaimmillaan sekä SM-sarjan että Leijonien johtava pelaaja, paras maalintekijä ja kapteeni. Hän toimi sekä seurajoukkueensa että Leijonien valmentajana. Hän myös aloitti lajin tilastoinnin Suomessa ja toimitti ja julkaisi Jääkiekkokirjaa vuodesta 1960 alkaen. Honkavaaran panos Jääkiekkomuseon syntyyn ja sen alkuvuosien toimintaan oli keskeinen.

Honkavaara kuuluu suomalaisen jääkiekon pioneerisukupolveen, jonka uraa sota vahvasti varjosti. Ilveksen nuori hyökkääjä sai rintamalta lomaa vain kolmeen sotasarjan otteluun talvella 1943–44. Niissä hän ampui seitsemän maalia, joukossa pääsarjatulokkaiden yhden ottelun maaliennätys viisi osumaa. Honkavaaran maalivainu säilyi myöhemminkin: kaudella 1948 hän laukoi TPS:n verkkoon ennätykselliset kahdeksan osumaa, johon SM-liigassa ei taideta yltää koskaan.

Vaikka syöttöpisteitä jaettiin Honkavaaran aikana säästeliäästi, hänen tehotilastonsa SM-sarjatasolla ovat ylittämättömät: 62 ottelua, 143 maalia, 61 syöttöä – keskimäärin siis 2,3 maalia ja 3,3 tehopistettä ottelua kohti. Leijonissa Honkavaara laukoi lyömättömät 46 maalia 47 ottelussa.

Monien muiden saavutustensa ohella Honkavaara oli ensimmäinen suomalainen huippupelaaja, joka kävi kokeilemassa pohjoisamerikkalaisen jääkiekon tasoa. Viisumiongelmien takia hänen uransa ei kuitenkaan päässyt Atlantin takana vauhtiin. Uransa pahimman vastoinkäymisen Honkavaara kohtasi 1953 maaottelussa Puolassa. Jalan luiden murtumiseen päättynyt pelitilanne katkaisi käytännössä koko uran.

Loisteliaan pelaajauransa jälkeen Honkavaara valmensi Suomen huipulla. Ilveksen peräsimessä hän vei seuran kolmeen SM-kultaan. Leijona-luotsina Honkavaara toimi neljissä MM-kisoissa 1955–59 ja apuvalmentajana kolmissa MM-kisoissa (1963–66) sekä Innsbruckin olympiakisoissa 1964. Tammikuussa 2011 Aarne Honkavaara palkittiin elämäntyöstään Suomen Urheilugaalassa.