#159
Kapanen Hannu
Pelaaja
Aateloitu 2005
Kapanen Hannu
Hannu Kapanen oli 1970-luvun maajoukkuehyökkääjä, joka peliuransa jälkeen teki ansioituneen uran SM-liigavalmentajana.
Pohjoiskarjalainen Hannu Kapanen siirtyi JoKP:n suomensarjajoukkueesta HJK:hon 1970. Seuraavien kymmenen vuoden aikana hän pelasi SM-sarjaa tai liigaa kaikissa neljässä helsinkiläisseurassa: HJK:ssa, Karhu-Kissoissa, Jokereissa ja HIFK:ssa. Ura huipentui HIFK:n mestaruusjuhliin 1980, minkä jälkeen Kapanen pelasi vielä viisi vuotta ykkösdivisioonaa JoKP:ssa.
Kapasen maajoukkueuran kohokohta oli Innsbruckin olympiaturnaus 1976. Suomen ollessa USA:ta vastaan 4–5-tappiolla Kapanen teki maalin, jonka tuomari virheellisesti hylkäsi potkuna. Jos ottelu olisi päättynyt tasapeliin, Suomi olisi saanut pronssia, mikä olisi ollut leijonahistorian ensimmäinen olympiamitali.
Valmentajana Hannu Kapanen on luotsannut SM-liigassa KalPaa, HIFK:ta, HPK:ta, Jokereita ja Bluesia. Keväällä 1997 hänet valittiin vuoden parhaaksi valmentajaksi HPK:n saavutettua pronssia. Vuonna 1998 Kapanen johti Suomen 20-vuotiaat maailmanmestaruuteen kotiturnauksessa Helsingissä.