#22
Kauppi Ossi
Pelaaja
Aateloitu 1985
Kauppi Ossi
Tamperelainen jykevä pakki Ossi Kauppi on ainoa pelaaja, joka on voittanut kuusi peräkkäistä jääkiekon Suomen mestaruutta.
Ossi Kauppi aloitti peliuransa Ilveksen junioreissa 1940-luvun loppuvuosina. Toisin kuin monet pelitoverinsa Kauppi ei jakanut voimiaan usean lajin kesken vaan keskittyi alusta lähtien pelkästään jääkiekkoon. Asialle omistautuminen kannatti, sillä hän vakiinnutti paikkansa Ilveksen puolustuspäässä heti ensimmäisellä aikuisten SM-sarjan pelikaudellaan 1948/49. Kauppi kuului Ilveksen kantaviin voimiin seuran voittaessa kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta 1950–52.
Arvokisadebyyttinsä Suomen maajoukkueessa Kauppi teki Tukholman MM-kisoissa 1949. Riitaannuttuaan maajoukkueen ja Ilveksen valmentajan Risto Lindroosin kanssa 1952 Kauppi vaihtoi paikallisvastustaja TBK:n paitaan. Uudessa seurassaan hän voitti jälleen kolme Suomen mestaruutta perätysten vuosina 1953–55. Kausi 1955/56 toi enää pronssia, ja seuran nimeksikin oli vaihtunut Tappara. Kauppi lopetti peliuransa tämän jälkeen verraten varhaisessa 27 vuoden iässä.
Kahdesti kauden parhaan puolustajan palkinnon voittanut ja vuonna 1953 koko Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi valittu Kauppi pelasi SM-sarjassa kahdeksan kautta saavuttaen mitalin joka vuosi. Maaotteluita uralle ehti kertyä 46 kappaletta. Pelaajavuosiensa jälkeen Kauppi toimi valmentajana alasarjojen Epilän Esassa ja Nokian Urheilijoissa.