#27

Lampainen Matti

Pelaaja

Aateloitu 1985

Lampainen Matti

Matti Lampainen voitti tamperelaisseurojen pelaajana viisi Suomen mestaruutta. Vieläkin paremmin hänet muistetaan valmentajana sekä porilaisen jääkiekon että Jokereiden menestyksen taustalla.

Siirtokarjalaisena Tampereelle muuttanut Matti Lampainen aloitti jääkiekkouransa TBK:ssa 1940-luvun loppuvuosina. Ensimmäisen SM-sarjakautensa hän pelasi 1949/50. Varmaotteinen puolustaja voitti kolme mestaruutta TBK/Tapparassa ja kaksi lisää siirryttyään paikallisvastustaja Ilvekseen 1957. Kovan kunnon pohjaa kasvatti kesälaji pyöräily, jossa Lampainen saavutti joukkuetakaa-ajon SM-kultamitalin 1955. Maaotteluitakin uralle kertyi toistasataa kohokohtina seitsemät MM-kisat ja Squaw Valleyn olympiaturnaus 1960.

Lopetettuaan uransa Ilveksessä 1960 Lampainen siirtyi työn perässä Poriin. Siviilitoimensa ohessa hän nosti pelaajavalmentajana Porin Karhut SM-sarjaan 1961. Seuraavaksi hän teki saman tempun toiselle porilaisseuralle Rosenlewin Urheilijat-38:lle. Yhtiön vahvan tuen turvin RU-38 voitti Suomen mestaruuden 1967. Mestaruusjoukkuetta Lampainen valmensi jo aitiosta käsin ripustettuaan omat luistimensa naulaan edellisenä syksynä.

RU-38 ja Karhut fuusioituivat kesällä 1967 Porin Ässiksi, mutta sitä ei Lampainen enää lähtenyt valmentamaan. Kolmen vuoden tauon jälkeen hän palasi kuitenkin SM-sarjajäille helsinkiläisten Jokerien käskyttäjänä. Lampainen johti Jokerit seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen 1973.
Vuonna 1976 ”Lance” Lampainen otti vastaan vielä uuden haasteen liigajoukkue Kiekkoreippaan peräsimessä. Hän vetäytyi täysinpalvelleena kaukaloiden ääreltä 1978.