#215

Peltomaa Timo

Pelaaja

Aateloitu 2012

Peltomaa Timo

Timo ”Tinke” Peltomaa kuuluu pelaajiin, jotka muistetaan erityisesti yhdestä ottelusta. Peltomaalle tuo ottelu oli Suomi–Kanada-puolivälieräottelu MM-kisoissa 1992, jolloin laitahyökkääjä laukoi kolme maalia johdattaen Leijonat välierään.

Valkeakosken Kiekko-Ahmojen juniorina uransa aloittanut Timo Peltomaa tunnettiin vahvasti Ilveksen miehenä – hän palasi seuraan vielä päättämään uransa. Peltomaan pelivuosien huippukaudeksi muodostui talvi 1992. Tuolloin hän osallistui olympiaturnaukseen, oli voittamassa Leijonille historian ensimmäistä MM-mitalia ja iski SM-liigassakin uransa maaliennätyksen (22 osumaa).

Peltomaalla oli NHL-varaus mutta hän ei pelannut Pohjois-Amerikassa. Taisteleva voimahyökkääjä kiekkoili ulkomailla kuitenkin kaksi kautta sekä Saksan että Ruotsin liigoissa. Peltomaan peliroolia kuvastava merkintä on myös SM-liigakauden 1993–1994 jäähytilaston kärkipaikka.

Peliuransa jälkeen Peltomaa on toiminut yrittäjänä sekä tv-kommentaattorina.