#216

Soro Hannu

Vaikuttaja

Aateloitu 2012

Soro Hannu

Hannu Soron ura suomalaisen jääkiekon taustavaikuttajana ja käytännön toimijana on pitkä ja ainutlaatuisen monipuolinen.

Sorolla ei ole pelaajataustaa, mutta jo alle 20-vuotiaana hän toimi erotuomarina ja huoltajana. Seuratasolla Soro on vaikuttanut useissa eri tehtävissä sekä KooVee:ssä että Ilveksessä aina seuran hallituksen johtopaikkoja myöten. Maajoukkueessa hänen huoltajan uran huipennuksia olivat Leijonien ensimmäinen arvokisamitali, olympiahopea Calgaryssä 1988, sekä ensimmäinen MM-mitali, hopea 1992 Prahassa.

Sittemmin Soro toimi nuorisomaajoukkueissa niin huoltajana kuin joukkueenjohtajanakin. Jääkiekkoon liittyviä lukuisia luottamistehtäviä hänelle on kertynyt sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Soron muista urheilun johtotehtävistään huomattavin on ollut Hämeen Liikunta ja Urheilu Ry:n puheenjohtajuus.

Työuransa Soro on tehnyt opettajana eri tehtävissä. Hän on myös vaikuttanut aktiivisesti Tampereen kunnallispolitiikassa.