#220
Sulander Ari
Pelaaja
Aateloitu 2013
Sulander Ari
Sveitsissä peräti 14 vuotta pelannut Ari Sulander ehti jo ennen Zürichiin muuttoaan saavuttaa lähes kaiken, mitä suomalaispelaajalla oli saavutettavissa: MM-kultaa, olympiamitalin ja neljä Suomen mestaruutta.
Jokerien kultaiseen sukupolveen kuuluva maalivahti Ari Sulander oli voittamassa seuralleen neljää Suomen mestaruutta kuuden kauden aikana 1992–97. Kymmenen Jokereissa pelatun liigakauden jälkeen hän siirtyi Sveitsin liigan Zürich Lionsiin, jossa pelasi yhtäjaksoisesti vielä peräti 14 vuotta. Kaudella 2010–2011 Sulander tosin käväisi torjumassa viiden SM-liigaottelun verran Lahdessa Pelicansin maalilla. Sveitsin vuosien merkityksestä ja menestyksestä kertovat Sulanderin saama Sveitsin kansalaisuus sekä pelinumeron jäädyttäminen Zürichissä. Uran kruununa oli Euroopan mestarien liigan CHL:n mestaruus ja valinta liigan parhaaksi pelaajaksi 2009.
Suomen maajoukkueessa Sulander oli vielä varamaalivahti Leijonien MM-kultajoukkueessa 1995, mutta keväällä 1998 hänet valittiin Suomelle hopeaa tuoneen Sveitsin MM-turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
Neljälle vuosikymmenelle ulottuneen aktiiviuransa jälkeen Sulander aloitti Suomessa alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajana vuonna 2013.