#266

Tarkki Saija

Pelaaja

Aateloitu 2022

Tarkki Saija

Kotikaupunkinsa Oulun Kärppä-kasvatti Saija Tarkki pelasi tilanteen mukaan joko puolustajana tai hyökkääjänä. Suomen naisten pääsarjassa hän aloitti kaudella 1997–1998 ja jatkoi siellä yli 20 vuotta. Pitkä Kärppä-edustus katkesi vain kaudella 2010–2011, jonka Tarkki pelasi MoDossa Ruotsin pääsarjassa.

Tarkki voitti urallaan SM-kultaa kolmesti ja hopeaa viidesti. SM-pronssille hän ylsi seitsemän kertaa. Hänet palkittiin kahdesti Päivi Halonen -palkinnolla sarjansa parhaana puolustajana sekä kahdesti Sari Fisk -palkinnolla kauden parhaasta plus-miinus-tilastosta. Kahdesti Tarkki nimettiin myös sarjansa tähdistökentällisiin.

Leijonissa Saija Tarkki saavutti olympiapronssia Vancouverissa 2010. Hän edusti Suomea olympiajäillä myös Salt Lake Cityssä 2002, Torinossa 2006, ja Sotšissa 2014. Naisten MM-turnauksiin Tarkki osallistui kahdeksan kertaa voittaen niistä kolme pronssimitalia.

Saija Tarkki avioitui maalivahti Tuomas Tarkin kanssa vuonna 2010. Vuodesta 2020 alkaen hän on toiminut managerina Kärppien naisten pääsarjajoukkueessa.