#118
Virtanen Aulis
Vaikuttaja
Aateloitu 1998
Virtanen Aulis
Turkulaiset muistavat Aulis Virtasen jääkiekko-otteluiden kuuluttajana lähes puolen vuosisadan ajalta, muu Suomi television legendaarisena urheiluselostajana.
Virtanen toimi 1940-luvun loppuvuosina Turun Sanomien urheilutoimittajana, ensimmäisenä laatuaan lehden historiassa. Myöhemminkin hän kirjoitti urheilu-uutisia Turusta eri päivälehtiin. Vuonna 1960 Virtanen aloitti Yleisradion urheiluselostajana – ensimmäisenä työtehtävänään SM-sarjan jääkiekko-ottelu TPS–Tappara.
Kymmenen vuoden YLE-uran jälkeen Virtanen siirtyi vapaaksi urheiluselostajaksi. Erityisen kuuluisaksi hän tuli jalkapallon Englannin liigan otteluista, joita hän selosti suomalaisyleisölle lähestulkoon yksinoikeudella 1980-luvulle saakka.
Jääkiekko-otteluiden kuuluttamisen Aulis Virtanen aloitti jo 1950. Hän toimi TPS:n ja TuTo:n SM-sarjaotteluiden sekä lukemattomien Turussa pelattujen alempien sarjojen kiekkopelien kuuluttajana lähes 80-vuotiaaksi asti.