#16
Wuolio Jukka
Pelaaja
Aateloitu 1985
Wuolio Jukka
Kovaotteisena Ilveksen puolustajana tunnettu Jukka Wuolio kuului vuonna 1927 syntyneenä ensimmäiseen ikäluokkaan, joka ei joutunut rintamalle sotavuosina. Hän pääsi mukaan seuransa edustusjoukkueeseen kaudella 1944–45, ensimmäisenä sotasarjojen jälkeisenä talvena. Peliaikaa eikä tehopisteitä ei 17-vuotiaalle nuorukaiselle vielä paljoa herunut, mutta kausi päättyi SM-kultajuhlaan. Kaikkiaan hän voitti viisi SM-kultaa, kaikki Ilveksessä.
Voimistelunopettajaksi opiskellut Wuolio jätti lähtemättömän jälkensä suomalaiseen lajihistoriaan kirjoittamalla ensimmäisen suomalaisen jääkiekko-oppaan Jääkiekko, joka julkaistiin vuonna 1950. Sittemmin Wuolio avusti muun muassa Suomen Urheilulehteä asiantuntevilla, jääkiekkoaiheisilla kirjoituksillaan. 1950-luvun puolivälissä Wuolio veti työryhmää, jonka tehtävänä oli kehittää suomalaisen jääkiekon tasoa. Lääkkeeksi löytyi tehostettu kuntovalmennus, jota Wuolio myös harjoitutti maajoukkueella.
Peliurallaan niin MM-kisoihin kuin olympiajoukkueeseenkin yltänyt Wuolio eteni akateemisella urallaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan lehtoriksi. Hänet muistetaan monipuolisena ja innostavana palloilulajien osaajana ja teoksen Pallopelit kirjoittajana.