#262

Arponen Seppo

Vaikuttaja

Aateloitu 2021

Arponen Seppo

Jyväskylän, Kuopion ja Rovaniemen kautta Ouluun vuonna 1990 muuttanut Seppo Arponen toimi koko työuransa ajan saman työnantajan palveluksessa. Arposen ura Finnverassa ja sen edeltäjissä kesti kaikkiaan 30 vuotta, kevääseen 2006 saakka. Työtehtäviensä ohella Arponen vaikutti lukuisten yhtiöiden ja yhteisöjen hallinnoissa erityisesti Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kehittämiseksi. Maanpuolustus ja reserviläistoiminta ovat olleet läheisiä asioita Arposelle. 1970-luvulla hän toimi myös YK-tehtävissä Suezilla ja Kyproksella.

Oulun Kärpät oli ajautunut keväällä 1994 konkurssiin ja kaupungin edustuskiekkoilu oli järjesteltävä uudelleen. Seppo Arponen valittiin Kärppien puheenjohtajaksi kesällä 1995. Kärpissä lähdettiin rakentamaan uutta nousua kohti Suomi-kiekon huippua Arposen johdolla II divisioonasta sarjaporras kerrallaan edeten. Kärpissä luotiin Arposen puheenjohtajakaudella toiminnalle selkeä visio ja mallit tavoitteiden toteuttamiseksi. Tulostavoitteet ja aikataulutus tehtiin vuosiksi eteenpäin. Puheenjohtajakauden alussa luotu strategia tähtäsi Liiga-paikkaan viiden vuoden kuluessa. Sekä urheilullisesti että taloudellisesti vaikeiden vuosien jälkeen Kärpät nousi takaisin Liigaan keväällä 2000. Nousujohteiset kaudet toivat Kärpille finaalipaikan keväällä 2003 ja seurahistorian toisen Suomen mestaruuden 23 vuoden tauon jälkeen vuonna 2004.

Sittemmin menestystä tuli lisää ja Kärpistä tuli 2000-luvun avausvuosikymmenen menestyksekkäin Liiga-seura. Vuosikymmen tuotti neljä Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin. Arposen puheenjohtajakaudella Kärpät ammattimaistui ja koko seuran toiminnalle luotiin kestävä pohja ja uudenlainen toimintakulttuuri. Kärpät kehittyi ensimmäisten Liiga-kausien aikana voimakkaasti myös taloudellisesti, ja joukkueen budjetti kasvoi viidessä kaudessa Liigan suurimmaksi.

Kesällä 2021 Seppo Arposelle myönnettiin Oulu-mitali työstään pohjoisten alueiden elinvoiman ja pitovoiman kasvattamisessa.