Kivilinna Aaro

Vuoden 1929 jääkiekon Suomen mestaruusfinaalissa Helsingin Jalkapalloklubi löi Helsingin Palloseuran 5–1. Mestarijoukkueen kantaviin voimiin kuului jykevä puolustaja Aaro Kivilinna, joka oli aloittanut lajin harrastamisen vasta edellissyksynä. Kivilinnasta tuli Klubin alakerran tukipylväs moneksi vuodeksi. Palkintokaappiin kertyi SM-kulta myös vuosilta 1932 ja 1935 sekä useita himmeämpiä mitaleita. Lopetettuaan uransa aktiivipelaajana Kivilinna toimi vielä HJK:n jääkiekkojoukkueen johtajana ja huoltajana.

Suurimmat palveluksensa Suomen jääkiekkoelämälle Aaro Kivilinna teki silti kokouspöytien äärellä. Hän toimi Suomen Jääkiekkoliiton sihteerinä 1932–36 ja varapuheenjohtajana 1936–40. Kivilinna julkaisi lukuisia artikkeleita, piti radioesitelmiä ja kiersi puhujana ympäri maata levittämässä jääkiekon ilosanomaa.

Vuonna 1936 harkittiin Suomenkin jääkiekkoilijoiden osallistumista Garmisch-Partenkirchenin talviolympiakisoihin. Koko joukkueen sijaan matkaan lopulta lähetettiin vain kaksi tarkkailijaa. Niilo Tammisalo seurasi kaukalotapahtumia valmentajan silmällä, ja Aaro Kivilinnan tehtävänä oli solmia kontakteja muiden maiden kiekkojohtajiin. Kivilinna nimettiinkin Suomen edustajaksi Kansainvälisen jääkiekkoliiton LIHG:n komiteaan.

Kivilinnan johtoajatuksena niin HJK:ssa kuin Jääkiekkoliitossakin oli nostaa jääkiekko muiden lajien varjosta: jääkiekon tulee olla pelaajiensa päälaji eikä enää sivuharrastus jääpallon tai jalkapallon ohella. Itse hän ei tosin täysin elänyt oppiensa mukaan. Kivilinnan toinen rakkaus oli pesäpallo, jota hän pelasi Helsingin Pallonlyöjien joukkueessa. Hän myös toimitti 1930-luvulla Pesäpalloliiton Laaka-lehteä.
Aaro Kivilinna kaatui luutnanttina talvisodassa. Muistona hänen monipuolisesta toiminnastaan Suomen Jääkiekkoliitto on vuodesta 1973 lähtien jakanut Aaro Kivilinnan muistopalkinnon vuoden parhaalle seuralle perusteena menestys miesten, naisten sekä A-, B- ja C-juniorien SM-kilpailuissa.