Koivu Saku

Saku Koivulla on paikka kaikkien suomalaisten jääkiekkofanien sydämissä. Hänen uransa sekä kaukaloissa että kaukaloiden ulkopuolella on ollut taistelua alusta loppuun asti – suurenmoisella menestyksellä.

Saku Koivun kasvattajaseura on Turun Palloseura, missä hänen isänsä Jukka Koivu pelasi mestaruussarjassa kauden 1972–73. Sakun ensimmäinen meriitti oli C-junioreiden mestaruus 1989. Kutsu edustusjoukkueeseen tuli kaudelle 1992–93. Kausi päättyi TPS:n kultajuhliin ja Sakun valintaan SM-liigan vuoden pelaajaksi. Seuraava kausi toi tullessaan Euroopan Cupin mestaruuden, SM-hopean ja valinnan Suomen parhaaksi kiekkoilijaksi. Kolmas liigakausi 1994–95 olikin sitten pelkkää palkintosadetta. TPS uusi kahden vuoden takaisen Suomen mestaruutensa, Saku Koivu uusi Suomen parhaan kiekkoilijan tittelinsä, hänet valittiin Liigan allstars-kentälliseen, palkittiin Jari Kurri-palkinnolla pudotuspelien parhaana, Lasse Oksanen-palkinnolla runkosarjan parhaana pelaajana, Veli-Pekka Ketola-palkinnolla pistepörssin voittajana, SM-liigapelaajat palkitsivat Saku Koivun Kultaisella kypärällä Liigan parhaana pelaajana sekä Osuuspankki palkitsi hänet Vuoden avainpelaajana ja Iltalehti Kultaleijona-palkinnolla. Ja edessä olivat vielä kevään MM-kisat Tukholmassa, missä jaossa oli historiallinen ensimmäinen MM-kulta Leijonille.

Saku Koivun ammattilaisura käynnistyi syksyllä 1995 Montreal Canadiensissä. Hän edusti Habsin sini-puna-valkoisia värejä kevääseen 2009 saakka. Saku Koivu valittiin NHL:n menestyksekkäimmän seuran kapteeniksi 1999 ensimmäisenä eurooppalaisena pelaajana ja hän kantoi kapteenin C-kirjainta paidan rintamuksessa ennätykselliset kymmenen kautta – yhtä kauan kuin legendaarinen Jean Beliveau omalla urallaan oli kantanut neljä vuosikymmentä aikaisemmin. Saku Koivu päätti kiekkouransa Anaheim Ducksin riveissä Teemu Selänteen seuratoverina 2014, hän oli kantanut paidassaan joukkueen varakapteenin A-tunnusta kaikkina viitenä kautena.

Saku Koivu oli istunut suurimman osan kautta 2001–02 sivussa sairastuttuaan kesän lopulla imusolmukesyöpä Hodgkinin lymfoomaan. Hän lupasi lehdistökonferenssissa taistelevansa ja voittavansa syövän. Paluun kaukaloihin Saku Koivu teki runkosarjan viimeisissä peleissä kukistaen vastustajansa tässäkin taistelussa. Kesällä 2002 hänet palkittiin NHL:n Bill Masterton Trophyllä, jonka kriteerit ovat sisukkuus, urheiluhenkisyys ja omistautuminen jääkiekolle. Saku Koivu valittiin NHL:n tähdistöotteluun vuosina 1998 ja 2003 ja hänet palkittiin 2007 King Clancy Trophyllä humanitäärisestä työstään syöpäpotilaiden hyväksi.

Saku Koivu on pelannut Leijonissa 15 arvokisat. Hän osallistui neljä kertaa Olympiakisoihin, kuusi kertaa MM-kisoihin, kaksi kertaa 20-vuotiaiden MM-kisoihin ja kerran 18-vuotiaiden EM-kisoihin sekä kaksi kertaa World Cup of Hockey-turnaukseen. Olympiamitaleita Saku Koivulla on yksi hopeinen ja kolme pronssista, mikä on tilastokärki maailmassa. Ennätyksen jakavat Sakun kanssa Vladislav Tretjat, Igor Kravchuk, Jiri Holik, Jere Lehtinen, Ville Peltonen, Teemu Selänne ja Kimmo Timonen. MM-kisojen mitalisaalis on kultaa 1995, hopeaa 1994 ja 1999 sekä pronssia 2008, lisäksi saavutuksena on World Cupin toinen sija 2004. Saku Koivu on valittu kolmesti MM-kisojen allstars-kentälliseen, kahdesti MM-kisojen parhaaksi hyökkääjäksi ja kerran hän on voittanut MM-kisojen pistepörssin sekä kahdesti hänet on valittu Olympiakisojen tähdistö-kuusikkoon. Saku Koivu oli Leijonien kapteeni viidessä ja varakapteeni kahdessa arvoturnauksessa.

Saku Koivu toimi kahdeksan kautta 2006–14 Kansainvälisen Olympiakomitean urheilijakomission jäsenenä. Suomen Jääkiekkoliitto on palkinnut hänet President’s Trophy-erikoispalkinnolla 1999 ja kunnioittanut hänen uraansa nimettyään A-juniorien parhaan hyökkääjän palkinnon Saku Koivu-palkinnoksi. Turun Palloseura on kunnioittanut Saku Koivun uraa poistamalla hänen pelinumeronsa 11 edustusjoukkueesta odottamaan virallisia jäädytysseremonioita.