#249
Niittymäki Antero
Pelaaja
Aateloitu 2018
Niittymäki Antero
TPS:n juniorikoulun kasvatti nousi kivikovan kasvattajaseuransa ykkösmaalivahdiksi heti tulokaskaudellaan 1999-2000. Urpo Ylösen maalivahtiopit purivat Niittymäkeen, ja hän oli voittamassa TPS:lle Suomen mestaruutta vastuuvahtina heti keväällä 2000. Mestaruus tuli myös keväällä 2001. Niittymäki pelasi SM-liigassa kevääseen 2002 saakka.
NHL:ään Niittymäki oli varattu vuonna 1998 melko myöhäisellä varausnumerolla (168). Ura Pohjois-Amerikassa alkoi syksyllä 2002. Kolme ensimmäistä kautta Niittymäki pelasi pääosin AHL:ssä. Vuonna 2005 hän voitti AHL:n mestaruuden ja tuli valituksi sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Näytöt AHL:ssa tuottivat tulosta, ja kaudella 2005-06 Niittymäki nousi Philadelphian ykkösvahdiksi. Hän pelasi NHL:ssä kaikkiaan seitsemällä kaudella yhteensä 234 ottelua Philadelphian, Tampa Bayn ja San Josen organisaatioissa.
Maajoukkueurallaan Niittymäki saavutti kaksi olympiamitalia (hopeaa 2006 ja pronssia 2010) sekä yhden MM-pronssin (2006). Torinossa 2006 hän kantoi Leijonien ykkösvahdin viittaa ja tuli valituksi kisojen parhaaksi maalivahdiksi. MM-kisoissa Niittymäki pelasi vuonna 2006. A-maaotteluita tilille kertyi 27. Nuorisomaajoukkueista palkintokaapissa on alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa.
Uransa päätöskauden Niittymäki pelasi TPS:ssä kaudella 2012-13, jonka jälkeen loukkaantumiset pakottivat tekemään lopettamispäätöksen. Hän pelasi Liigassa kaikkiaan 194 ottelua. Vuonna 2000 Niittymäki palkittiin SM-liigan vuoden tulokkaan Jarmo Wasaman muistopalkinnolla.
Pelaajauransa jälkeen Niittymäki liittyi TPS:n taustajoukkoihin ja aloitti seuran urheilutoimenjohtajana tammikuussa 2015.