#24

Rapp Christian

Pelaaja

Aateloitu 1985

Rapp Christian

Laituri Christian Rapp oli avainpelaaja HIFK:n noustessa Suomen jääkiekkokartalle. Hän oli myös tähtirintojen ensimmäinen maajoukkuemies.

Jääkiekon pioneereina Helsingissä toimivat HJK, HPS ja Kiffen. Stadin neljäs suurseura HIFK myöhästyi sitä vastoin pahasti lähdöstä, ja aloitti jääkiekkoilemisen vasta 1946. Heti ensimmäisessä tähtirintojen Suomen sarjan pelissä viiletti laitahyökkääjänä Christian Rapp, jolla tovereidensa tavoin oli vahva jääpallotausta. Jääkiekkoa hän oli tosin pelannut jo aiemmin Arsenalin joukkkueessa – salaa isältään, joka oli kieltänyt pojaltaan liian väkivaltaisena pitämänsä lajin.

HIFK nousi mestaruussarjaan lopulta 1949. ”Rappi” oli seuran kantava voima kahdeksan SM-sarjakautta, joista palkinnoksi tuli yksi pronssimitali (1955). Hän pelasi myös jääpalloa SM-sarjatasolla aina vuoteen 1953 saakka. Jääkiekosta tuli kuitenkin päälaji, ei vähiten sen tarjoamien maajoukkuematkojen vuoksi. Lopullisen lajivalinnan sai aikaan kutsu Pariisin MM-kisoihin 1951. Rappin maajoukkueura huipentui Oslon olympiakisoissa 1952, jossa hän oli Leijonien paras pistemies.

Christian Rapp päätti peliuransa kesken kauden 1958 terveydellisistä syistä, kun jatkuva angiina ei jättänyt miestä rauhaan. Jääkiekkoilua hän harrasti tämän jälkeenkin HIFK:n veteraanijoukkueissa.