#231

Rintanen Kimmo

Pelaaja

Aateloitu 2015

Rintanen Kimmo

Kimmo Rintasen ensikosketus jääkiekkoon tapahtui Rauman Lukon juniorijoukkueissa. Nuori nouseva tähti sai ensimmäisen henkilökohtaisen huomionosoituksen kun hänet valittiin 16-vuotiaiden Pohjola-leirin allstars-kenttään. Hän nousi Rauman Lukon edustusjoukkueeseen jo 17-vuotiaana.

Kimmo Rintanen kiekkoili SM-liigassa neljä kautta Rauman Lukon sinikeltaisissa, siirtyi sitten neljäksi kaudeksi Turun Palloseuraan, sieltä yhdeksi kaudeksi Jokereihin palaten TPS:ään vielä kahdeksi kaudeksi. Kotimaisella urallaan hän voitti kolme SM-kultaa, kaksi SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin. Lisäksi Turun Palloseuran riveissä hän voitti Euroopan Cupin 1995, EHL-mestaruuden 1997 ja Euroopan Super Cupin mestaruuden 1998.

Henkilökohtaisia palkintoja Kimmo Rintanen sai osakseen kahdeksan kertaa. Hänet valittiin SM-liigan tähdistökettään kahdesti, hän vastaanotti Raimo Kilpiö-palkinnon peräti neljästi Liigan herrasmiespelaajana ja kahdesti SM-liigapelaajat palkitsivat hänet Kultaisella kypärällä Liigan arvokkaimpana pelaajana.

Uran viimeiset pelikaudet Kimmo Rintanen kiekkoili Sveitsin Nationalliga A:ssa. Hänen kotiseuransa kymmenen kauden ajan oli Kloten Flyers Zurichin kupeessa. Ura päättyi HC Luganon joukkueessa yhden pelikauden edustuksen jälkeen. Kimmo Rintanen voitti kahdesti Sveitsin liigan hopeaa, hänet valittiin kahdesti Sveitsin liigan parhaaksi pelaajaksi ja kerran sen tähdistökentälliseen.

Kimmo Rintanen edusti Leijonajoukkuetta ensimmäisen kerran Naganon Olympiakisoissa 1998. Hän pelasi yhtäjaksoisesti kaikki Leijonien arvokisat kevääseen 2004 asti lukuun ottamatta vuoden 2002 Olympialaisia. Seitsemät MM-kisat toivat hänelle kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin ja Olympiakisat yhden pronssimitalin. Nuorten Leijonien turnauksista Kimmo Rintasella on 18-vuotiaiden EM-pronssi.

Peliuransa jälkeen Kimmo Rintanen siirtyi valmennuksen pariin ja oli Kloten Flyersin päävalmentaja Felix Hollensteinin apuna kolmena kautena siirtyen sitten Turun Palloseuraan vastaavalle pestille 2015.