#259
Ruutu Tuomo
Pelaaja
Aateloitu 2021
Ruutu Tuomo
Etelä-Vantaan Urheilijoiden (EVU) kasvatti ja Ruudun veljessarjan nuorin kuuluu Suomi-kiekon menestyneeseen 83-syntyneiden ikäluokkaan. Maaliskuussa 2000 Ruutu debytoi Liiga-kaukaloissa HIFK:n paidassa juuri 17 vuotta täytettyään. Kevät toi myös U18-ikäluokan maailmanmestaruuden Pikkuleijonissa. Varsinaisen tulokaskautensa pääsarjatasolla Ruutu pelasi kuitenkin seuraavalla kaudella Jokereissa. Toinen Liiga-kausi Jokereissa päättyi Suomen mestaruuteen. Viimeiseksi jääneen kautensa Liigassa Ruutu pelasi HIFK:ssa ja edusti samalla kaudella Nuoria Leijonia jo kolmannen kerran ikäluokan MM-kisoissa. Suomi saavutti kaikilla kerroilla arvokisamitalin.
Kesällä 2001 NHL:ään 1. kierroksella varattu Ruutu lunasti odotukset heti ensimmäisellä Pohjois-Amerikan kaudellaan ja pelasi täyden runkosarjan Chicago Blackhawksin riveissä. Leijonia Ruutu edusti World Cupissa syksyllä 2004 ja debytoi samalla A-maajoukkueessa. Vuosina 2004-06 Ruutu kärsi loukkaantumisista, mutta pääsi kantamaan Leijona-paitaa kolmissa MM-kisoissa peräkkäin 2006-08, jolloin Leijonat oli joka vuosi mitaleilla. NHL:ssä ura jatkui 2008 Carolina Hurricanesin paidassa. Carolinassa Ruutu pelasi kaikkiaan seitsemällä kaudella. Kaudella 2008-09 hän teki yhden kauden maaliennätyksensä (26) ja kaudella 2010-11 piste-ennätyksensä (57). Talvella 2010 Ruutu oli mukana Vancouverin olympiakisojen pronssimiehistössä. Vuotta myöhemmin koitti maajoukkueuran kohokohta, kun Leijonat voitti maailmanmestaruuden Slovakian kisoissa.
Uran toinen olympiamitali, pronssia, tuli Sotshissa 2014. Keväällä 2014 Ruutu siirtyi NHL:ssä New Jersey Devilsiin, jonka riveissä hän myös päätti NHL-uransa keväällä 2016. Uransa viimeiseksi jääneen pelikautensa Ruutu pelasi Sveitsin Davosissa, mutta kauden jälkeen vammat eivät mahdollistaneet enää pelaamisen jatkamista. Ruudun hurja, peräti 11 nuorten ja aikuisten arvoturnausta kestänyt mitaliputki katkesi vasta uran viimeiseksi jääneessä arvoturnauksessa, kevään 2015 MM-kisoissa.
Peliuransa jälkeen Tuomo Ruutu on toiminut valmennustehtävissä Nuorissa Leijonissa ja oli voittamassa maailmanmestaruutta 2019. New York Rangersin kaksivuotisen kehitysvalmentajan pestin jälkeen hänet nimitettiin kesällä 2021 Florida Panthersin apuvalmentajaksi.