Wiitala Unto

Helsingissä Kampin jääkiekkokentän vieressä varttunut Unto Wiitala tuli alkujaan tunnetuksi tyylikkäänä ja nopeasti reagoivana maalivahtina, jonka kampaus säilyi aina yhtä viimeisteltynä. Peliuransa jälkeen hänestä tuli huippuluokan erotuomari. Komea ura on tullut huomioiduksi aina Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n Hall of Fame -valintaa myöten.

Maalivahtina Wiitala aloitti HJK:n joukkueessa mutta debytoi SM-sarjatasolla Karhu-Kissoissa kaudella 1946–47. Kymmenen karhukissakauden jälkeen hän muutti töiden perässä Lahteen ja siirtyi samalla vielä kahdeksi kaudeksi Hämeenlinnan Tarmon paitaan. Molemmissa seuroissa parhaaksi saavutukseksi jäi hopeasija.

Maajoukkueessa Wiitala pelasi Oslon 1952 olympiakisojen lisäksi kaikki Leijonien käymät MM-turnaukset 1949–57. Maalivahtina hän oli erityisesti aktiivisen mailapelaamisen edelläkävijöitä. Hänet valittiin Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi kolme kertaa.

Peliuransa jälkeen Wiitala nousi nopeasti kansainvälisen tason erotuomariksi. Hän vihelsi kaikkiaan kolme MM-turnausta, joista ensimmäisen jo 1961. Olympiakisoissa Wiitala tuomaroi kaksi kertaa: Innsbruckissa 1964 ja Sapporossa 1972.

Wiitala toimi monipuolisesti jääkiekon hyväksi myös kaukalon ulkopuolella. Hänet valittiin 1975 perustetun jääkiekon SM-liigan ensimmäiseksi erotuomarijohtajaksi. Maajoukkueen johtajana Wiitala toimi kahteen otteeseen. Suomen jääkiekkomuseoyhdistyksen puheenjohtajana hän vaikutti vuosina 1996–2001.

SM-liigan parhaalle erotuomarille jaetaan Unto Wiitala -palkinto. Wiitala itse on palkittu Pro urheilu -mitalilla vuonna 2002. Seuraavana vuonna hänet nimettiin IIHF:n Hall of Fame -galleriaan ensimmäisenä suomalaisena erotuomarina. Oma kunnianosoituksensa oli 1950-luvun puolivälissä Detroitista tullut pyyntö NHL-joukkueen harjoitusleirille. Siitä piti kieltäytyä amatöörioikeuksien menettämisen uhatessa.