#258
Kapanen Niko
Pelaaja
Aateloitu 2021
Kapanen Niko
HPK:n juniorikoulun kasvatti debytoi pääsarjatasolla 17-vuotiaana lokakuussa 1995. Kevätkaudella hän oli mukana pikkuleijonien EM-hopeajoukkueessa. Seuraavalla kaudella Kapanen vakiinnutti paikkansa HPK:n Liiga-miehistössä ja oli erinomainen erityisesti pronssijuhliin päättyneissä playoffs-otteluissa. Tammikuussa 1998 Kapanen oli kärkipelaajia kotikisoissa maailmanmestaruuden voittaneissa Nuorissa Leijonissa. Kapanen pelasi HPK:ssa nousujohteisesti kevääseen 2000 saakka joukkueen ”Teletappi-ketjun” keskushyökkääjänä. Viimeisellä kaudellaan hän kirjasi yhden kauden piste-ennätyksensä (48) Liigassa. Kevät huipentui uran ensimmäiseen MM-turnaukseen.
Kapanen jatkoi uraansa TPS:ssä ja voitti keväällä 2001 Suomen mestaruuden. Kesällä hän solmi kaksivuotisen sopimuksen NHL:n Dallas Starsin kanssa. Avauskausi Pohjois-Amerikassa kului pääosin AHL:ssä, mutta syksyllä 2002 Kapanen nappasi vakiopaikan Dallasin kokoonpanosta. NHL:n työsulkukaudella Kapanen oli mukana Leijonien World Cup –finaalijoukkueessa ja pelasi kauden Sveitsin pääsarjassa. Keväällä 2005 hän esiintyi jo uransa viidennessä MM-turnauksessa.
Talvella 2006 Kapanen oli mukana Leijonien olympiahopeajoukkueessa. Kesällä 2006 hänet kaupattiin Dallasista Atlanta Trashersiin, mutta matka jatkui jo helmikuussa 2007 Phoenix Coyotesin paitaan. Kausi 2007-08 Phoenixissa jäi myös Kapasen viimeiseksi NHL:ssä.
Syksystä 2008 Kapanen pelasi Venäjän KHL:ssä. Avauskaudet olivat menestyksekkäät, kun Kapasen edustama Ak Bars Kazan voitti kahdesti peräkkäin Gagarin Cupin. Kevään mainio MM-turnaus tuotti seitsemän maalia ja kisojen maalipörssin voiton.
Kapanen valittiin vuoden 2009 parhaaksi jääkiekkoilijaksi Suomessa. A-maajoukkueura huipentui Slovakian MM-kisoissa 2011, kun Kapanen voitti Leijonissa maailmanmestaruuden.
Hän pelasi Leijonissa vielä MM-kotikisoissa 2012, jotka olivat hänen 10:nnet MM-kisansa. Kapanen on Leijonien kaikkien aikojen MM-kisapörssin viides 54 pisteellään. KHL:ssä Kapanen jatkoi uraansa vielä Jokereissa kahdella kaudella kevääseen 2016 saakka. Hän on sarjan kaikkien aikojen pistepörssissä viidenneksi paras suomalainen pistemies.
Kapasen yli 20-vuotinen ura huipputasolla päättyi kauteen 2016-17 kasvattajaseura HPK:ssa – joukkueensa kapteenina.