#51

Lindström Seppo

Pelaaja

Aateloitu 1987

Lindström Seppo

Seppo ”Pappa” Lindström oli turkulaisen jääkiekon voimahahmo, ensin TuTo:ssa ja myöhemmin TPS:ssä. Taitava puolustaja toimi myös uranuurtajana suomalaisten kiekkoilijoiden alkaessa valloittaa Keski-Eurooppaa 1970-luvulla.

Lindström aloitti kiekkoilun Turun Pyrkivässä, ja siirtyi 60-luvulla suomensarjassa pelaavaan Turun Tovereihin. Isokokoinen mutta hyväliikkeinen pakki oli avainpelaaja, kun TuTo nousi SM-sarjaan 1965 ja valloitti sittemmin kaksi pronssimitalia (1968 ja 1970). Arvokisoissa ”Pappa” Lindström debytoi Grenoblen olympiaturnauksessa 1968. Kaikkiaan maajoukkueuralle kertyi kolmet olympia- ja seitsemät MM-kilpailut.

Pappa Lindström hylkäsi TuTon vain kaudeksi 1970/71, jolloin hän kiekkoili Itävallassa Klagenfurtin joukkueessa, jonne hänet oli houkutellut turkulainen ”Juuso” Wahlsten. Hän teki tuolloin historiaa ollen ensimmäinen pelaaja, joka on kutsuttu Leijonien arvoturnausjoukkueeseen pelatessaan ulkomaalaisessa seurassa.

TuTon pudottua SM-liigasta 1975 joukkue lopetettiin, ja Lindström siirtyi paikallisvastustaja TPS:ään. Ensimmäinen kausi Palloseurassa toi heti Suomen mestaruuden, joka oli samalla Lindströmin uran ainoa; kyseessä oli myös SM-liigan ensimmäinen pelikausi.

Kiekkoiltuaan neljä vuotta bundesliigaa Länsi-Berliinin joukkueessa Lindström palasi 1981 vielä kerran TPS:ään. Vuotta myöhemmin hän ripusti luistimet naulaan täysinpalvelleena 41 vuoden iässä.