#75
Mononen Lauri
Pelaaja
Aateloitu 1991
Mononen Lauri
Lauri ”Leuka” Mononen oli 1970-luvun värikkäimpiä kiekkotähtiä. Hän pelasi SM-sarjaa ja liigaa viidessä eri seurassa ja kuului Pohjois-Amerikan ammattijäiden suomalaisiin pioneereihin. Parhaimmillaan hän kuitenkin aina oli pukiessaan leijonapaidan ylleen.
Joensuun Kiekko-Karhujen ja Kiekko-Poikien kasvattama Mononen teki debyyttinsä SM-sarjassa Lahden Reippaan joukkueessa kaudella 1967/68. Lahdesta ura eteni Helsingin Jokereihin ja Karhu-Kissoihin sekä Turun Palloseuraan. Ainoan Suomen mestaruutensa hän voitti 1973 Jokereissa.
Seuratasolla ei Mononen useinkaan noussut pistepörssien kärkisijoille, mutta toisin oli laita maajoukkueturnauksissa. Mononen oli Suomen toiseksi paras tehomies heti arvokisadebyytissään Tukholman MM-kisoissa 1969. Uransa parasta aikaa hän eli keväällä 1972, jolloin hän voitti Leijonien pistepörssin sekä Sapporon olympiaturnauksessa että Prahan MM-kisoissa. Sapporossa Mononen hankki Ruotsin-tappajan maineen iskemällä Suomelle 4–3-voittomaalin, joka vei sinikeltaisilta olympiamitalin.
Syksyllä 1975 Mononen suunnisti WHA-liigan Phoenix Roadrunnersiin, jonne hän vuotta myöhemmin sai ketjukavereikseen jo TPS:stä tutut Seppo Revon ja Juhani Tammisen. Hän vietti Arizonassa kaksi kautta ja pelasi sen jälkeen vielä HIFK:ssa, Sveitsin Bernissä ja jäähdytellen Kiekko-Reippaassa.