#41

Soini Voitto

Pelaaja

Aateloitu 1986

Soini Voitto

Turkulaisessa jääkiekossa pitkään vaikuttanut Voitto Soini pelasi SM-sarjaa sekä TPS:ssa että TuTo:ssa. Valmentajana hän toimi pääsarjatasolla TuTo:ssa. Hän pelasi myös jalkapalloa molempien seurojen edustusjoukkueissa.

Voitto Soinin jääkiekkoura alkoi kolmannen turkulaisseuran, Teräksen riveissä. A-juniorina hän siirtyi TPS:n väreihin ja oli voittamassa SM-kultaa heti ensimmäisen pääsarjakautensa päätteeksi 1956. Nousukiito jatkui vahvana ja Soini debytoi Leijonien MM-joukkueessa vuotta myöhemmin Moskovassa.

Maajoukkueessa Soini pelasi MM-kisat 1957 ja 1961 sekä olympiaturnauksen 1960. Jalkapallossa hänen tehokkain vuotensa osui kesään 1957, jolloin hän pelasi mestaruussarjaan nousseen TPS:n miehistössä 17 ottelua ja laukoi niissä neljä maalia. 1960 Soini oli voittamassa jalkapallon SM-hopeaa.

TuTo:n paitaan 1964 siirtynyt Soini pelasi uudessa seurassa SM-sarjaa kevääseen 1972, jonka jälkeen hän kokeili yhden kauden ajan seuran vastuuvalmentajanakin. TuTo:n jääkiekkovuosista jäi palkintona kaksi SM-pronssia. Jalkapalloa Soini pelasi TuTo:n divarijoukkueessa kauden 1970.