#150
Sulin Hilpas
Valmentaja
Aateloitu 2004
Sulin Hilpas
Hilpas Sulin oli hämeenlinnalaisen jääkiekon voimahahmo, joka toimi HPK:n valmentajana kolmella eri vuosikymmenenä. Nuorten maajoukkuevalmentajana hän oli rakentamassa Suomen nousua jääkiekon suurmaiden joukkoon.
Hämeenlinnan Tarmon jääpallojunioreissa urheilu-uransa aloittanut Hilpas Sulin teki debyyttinsä jääkiekon SM-sarjassa HPK:n paidassa 1950. Hän pelasi Kerhossa ensin hyökkääjänä ja myöhemmin puolustajana aina vuoteen 1965 saakka parhaana saavutuksenaan SM-pronssi vuodelta 1954. Peliuransa jälkeen Sulin ryhtyi HPK:n valmentajaksi. Hän luotsasi seuraa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kahteen otteeseen vuosien 1968 ja 1981 välillä.
Myös Suomen Jääkiekkoliitto tarvitsi Sulinin palveluksia. Hän toimi eri ikäkausimaajoukkueiden valmentajana 13 vuoden ajan luotsaten kohti huippua monia suomalaisen jääkiekon ensimmäisen polven suurpelaajia. Kirkkain palkinto näiltä vuosilta oli 18-vuotiaiden EM-hopea vuodelta 1983.