#90

Ahokainen Seppo

Pelaaja

Aateloitu 1993

Ahokainen Seppo

Seppo Ahokainen on ainutlaatuinen pelaaja suomalaisen jääkiekon historiassa: hän on kantanut kapteeninnauhaa sekä Ilveksessä että Tapparassa. Suomen mestaruuksiakin uralle kertyi yhteensä viisi kappaletta.

Syntyperäiselle tamperelaiselle värinvaihto olisi ollut mahdoton ajatus, mutta ”Aho” olikin lähtöisin Saimaan rannalta. Hän aloitti kiekkouransa Lauritsalan Työväen Palloilijoista ja pelasi suomensarjaa SaiPassa ennen siirtymistään Ilvekseen 19-vuotiaana. Tulokaskausi tupsukorvissa 1971/72 toi heti Suomen mestaruuden. Jo samana keväänä kovalaukauksinen laituri esiintyi leijonamiehistössä Prahan MM-kisoissa. Yhteensä Ahokainen kantoi Suomen värejä yhdeksässä arvoturnauksessa.

Hyvät esitykset Wienin MM-kisoissa 1977 toivat Ahokaiselle tarjouksen Itävallan liigan AC Klagenfurtista, jossa oli vuosien varrella kiekkoillut monia muitakin jääkiekkoleijonia. ”Aho” kiekkoili seurassa kolme kautta, minkä jälkeen hän palasi Tampereelle – tällä kertaa Tapparan väreihin.

Ahokainen pelasi kirvesrinnoissa vielä seitsemän SM-liigakautta voittaen neljä mestaruutta (1982, 1984, 1986 ja 1987). Vuoden 1986 finaaleista hän oli sivussa loukkaannuttuaan autokolarissa, joka vaati Tapparan huoltajan Raimo Paavolan hengen. Ahokainen kuntoutui vielä yhdelle kaudelle, joka päättyikin iloisempiin mestaruusjuhliin.