Hakala Yrjö

Yrjö Hakala oli ennätysten mies monella eri tavalla. Hän on yhä kaikkien aikojen nuorimpana miesten maajoukkueessa esiintynyt pelaaja. Ripustaessaan luistimet vihdoin naulaan 1968 hän oli pelannut pääsarjassa 20 pelikaudella, mikä oli tuolloin Suomen ennätys. Hän voitti urallaan 15 SM-mitalia, mitä saavutusta ei ole kukaan vielä ylittänyt.

”Yte” Hakalan kasvattajaseura oli Tampereen Ilves, jonka riveissä hän voitti hopeaa 1949 ja kultaa kolmella seuraavalla kaudella. Nuori hyökkääjä pelasi kuuluisan ”H-ketjun” laiturina yhdessä Aarne Honkavaaran ja Kalle Havulinnan kanssa. Vuonna 1949 Hakala otettiin varamieheksi maajoukkueen Sveitsi-peliin Tampereella. Honkavaaran saatua iskun leukaansa valmentaja komensi hänet yllättäen jäälle – ikää Hakalalla oli tuolloin vasta 16 vuotta, 9 kuukautta ja 9 päivää. Näin alkanut maajoukkueura kattoi lopulta 129 ottelua ja kahdeksat arvokilpailut. Hakala oli Leijonien paras pistemies kahdessa MM-turnauksessa (Krefeld 1955 ja Moskova 1957).

Seuratasolla Hakala muutti 1952 HPK:hon ja kahden vuoden kuluttua takaisin Tampereelle, ei kuitenkaan Ilvekseen vaan TBK/Tapparaan. Hämeenlinnan ajalta ansiolistalle kertyi SM-sarjan pistepörssin ja maalikuninkuuden voitto 1954 sekä yksi maahockeyn SM-kulta. Kahdeksan kautta Tapparassa toivat kolme mestaruutta lisää, kaksi valintaa vuoden parhaaksi jääkiekkoilijaksi sekä siirtymisen puolustajaksi. Viimeiset pelikautensa Hakala vietti pelaajavalmentajana SaiPassa, jonka hän johti seurahistorian ensimmäiselle mitalisijalle 1966. Yhteensä SM-mitaleita kertyi Hakalalle peräti 15. Peliuransa jälkeen hän toimi viisi vuotta SaiPan valmentajana.

Vuonna 1967 Yrjö Hakala teki kiekkohistoriaa yhdessä poikansa Karin kanssa: ensimmäisen kerran isä ja poika pelasivat samassa SM-sarjaottelussa. SaiPan pakkipari hoiti leiviskänsä hyvin, sillä KooVee kaatui vierasottelussa
7–5.