#103

Honkalinna Teuvo

Vaikuttaja

Aateloitu 1995

Honkalinna Teuvo

Kolme vuosikymmentä HIFK:n huoltajana työskennellyt Teuvo Honkalinna on yksi alansa suomalaisista legendoista.

Vaikka ”Teukka” Honkalinna liittyy mielikuvissa nimenomaan HIFK:n punapaitojen vaihtoaitioon, hänen itse pelasi juniorina ja myöhemmin valmensi Töölön Vesassa. Valmentajana hän ylsi parhaimmillaan luotsaamaan seuransa edustusjoukkuetta, joka pelasi Suomen sarjassa.

Töölön Vesasta tuli nimenmuutoksen kautta Jokerit, mutta Teuvo Honkalinna siirtyi HIFK:n taustajoukkoihin. Aluksi hän yhdessä Calle Branderin kanssa sai tehtäväkseen luoda HIFK:lle toimiva junioriorganisaatio. SM-sarjaseuran huoltoryhmään Honkalinna liittyi 1970 ja pysyikin sitten tehtävässä aina kauteen 1998/99 saakka.

Honkalinna oli yksi suomalaisen jääkiekon viimeisiä amatöörejä: houkutteluista huolimatta hän ei jättänyt siviilityötään kirjapainossa. Jääkiekkoleijonaksi hänet nimettiin vuonna 1995 ensimmäisenä huoltajana.