#73
Kaisla Karl-Gustav
Erotuomari
Aateloitu 1991
Kaisla Karl-Gustav
Karl-Gustav Kaisla oli Suomen kaukaloiden tunnetuin oikeudenjakaja 1970-luvulla. Hän toimi päätuomarina myös ehkä koko maailman jääkiekkohistorian kuuluisimmassa ottelussa.
Helsinkiläinen Karl-Gustav Kaisla pelasi itse kiekkoa Katajanokan Urheilijoissa. Raitapaidan hän puki ylleen ensi kerran 1960-luvun puolivälissä. Ensimmäisen SM-sarjaottelunsa Kaisla vihelsi vuonna 1969. Hänen pääsarjauransa kesti 21 vuotta ja kattoi yhteensä 514 SM-sarjan tai liigan ottelua.
Parhaiten Kaisla muistetaan kansainvälisistä tehtävistään. Näistä merkittävin osui vuoden 1980 olympiaturnaukseen Lake Placidiin. Kaisla sai vihellettäväkseen mitalisarjan ottelun Yhdysvallat-Neuvostoliitto, joka sensaatiomaisesti päättyi isäntäjoukkueen voittoon 4–3. Vuoden 1987 Kanada-cupissa Kaisla toimi päätuomarina, mikä oli harvinainen kunnia eurooppalaiselle oikeudenjakajalle.
Kaisla toimi myös erotuomarien kouluttajana ja tarkkailijana. Hänen aloitteestaan vuonna 1975 perustettiin Suomen jääkiekkoerotuomarien liitto alueellisten tuomarikerhojen yhteiselimeksi ja raitapaitojen edunvalvojaksi kotimaisen jääkiekon kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä.