#50
Keinonen Matti
Pelaaja
Aateloitu 1987
Keinonen Matti
Matti Keinosen voidaan sanoa olleen ensimmäisiä suureen julkisuuteen nousseita suomalaisia jääkiekkoilijoita. Myös hänen pelaajauransa edusti uutta aikakautta: Keinonen pelasi kaikkiaan viidessä eri SM-sarjaseurassa. Ennen kaikkea suomalainen jääkiekkohistoria muistaa Matti ”Mölli” Keinosen legendaarisena ”Ruotsin tappajana”. Julma arvonimi oli kuitenkin lähtöisin ruotsalaisten lehtimiesten kynästä.
Rauman Lukko nousi SM-sarjaan 1960 – sopivasti samana vuonna kuin nuori Matti Keinonen pelasi seuran edustusjoukkueessa ensimmäisen kautensa. Keväällä 1963 Raumalla juhlittiin Suomen mestaruutta Keinosen ollessa joukkueen suuria nimiä.
Leijoniin Matti Keinonen oli noussut vuotta ennen Lukon mestaruuskautta. Hän pelasi komeat yhdeksät MM-kisat ja kahdet olympiakisat 1962–73. Maajoukkueuransa kuuluisimman ottelun Keinonen pelasi Tampereen MM-kisoissa 1965, kun hän laukoi Suomen molemmat maalit Leijonien venyessä 2–2-tasapeliin Ruotsia vastaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Leijonat otti pisteen arvokisaottelussa joltakin jääkiekon neljästä silloisesta suurmaasta.
”Mölli” Keinosen tehokkuus kaukalossa perustui erinomaiseen luistelu- ja mailankäsittelytaitoon. Usein hieman kömpelöt puolustajat joutuivat pujottelukepeiksi Keinosen kurvaillessa maalia kohti.
MM-kisojen 1965 jälkeen Keinonen siirtyi suuren kohun myötä Raumalta kiistakumppani Poriin, RU-38:n riveihin. Kaksi vuotta myöhemmin hän palasi nostamaan Lukon takaisin SM-sarjaan ja jatkoi 1970 Helsinkiin, ensin HJK:n ja sitten vasta perustetun Jokereiden kokoonpanoon. Jäähdyttelyvaiheessa Keinonen pelasi vielä SM-liigaa kauden verran TPS:n paidassa.
Peliuransa jälkeen Keinonen valmensi kaikkia länsirannikon SM-liigaseuroja (TPS, Lukko, Ässät) saavuttaen kaksi SM-hopeaa: TPS:ssä 1985 ja Lukossa 1988. Matti Keinonen on palkittu vuonna 2002 valinnalla IIHF:n Hall of Fameen sekä vuonna 2004 Pro Urheilu -palkinnolla.