#72

Ketola Veli-Pekka

Pelaaja

Aateloitu 1990

Ketola Veli-Pekka

”Vellu” Ketola oli suomalaisen jääkiekon kuuluisin hyökkääjätähti 1970-luvulla. Porin ”Iso Musta” voitti kolme Suomen mestaruutta, valittiin kahdesti maan parhaaksi jääkiekkoilijaksi ja johti suomalaispelaajien ensimmäistä rynnäkköä Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin.

Porin Karhujen SM-sarjajoukkueessa keväällä 1964 debytoinut Veli-Pekka Ketola pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta heti seuraavalla kaudella. Läpimurtonsa joukkueen ykköstykiksi hän teki kaudella 1965/66. Vuonna 1967 Karhut muuttuivat Porin Ässiksi. Ketola kantoi patarintapaitaa aina kotimaan kaukaloissa pelatessaan lukuun ottamatta yhtä syrjähyppyä Helsingin Jokereihin kaudella 1969/70.

Ehkä parhaan kautensa SM-kaukaloissa Ketola pelasi palattuaan kotikaupunkiinsa: Ässät jyräsi keväällä 1971 mestariksi Ketolan voittaessa ensi kerran SM-sarjan pistepörssin. Tulosta syntyi myös maajoukkueessa, jonka vakiokalustoon Ketola kuului arvokisadebyytistään 1968 lähtien. Helsingin MM-turnauksessa 1974 Ketola oli kotijoukkueen paras tehomies ja sai heti kisojen jälkeen tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta tekivät syksyllä 1974 historiaa siirtyessään ensimmäisinä Suomessa kiekko-oppinsa saaneina pelaajina Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloihin, osoitteena WHA-liigan Winnipeg Jets. Isokokoinen ja kovaa peliä kaihtamaton Ketola sopeutui hyvin joukkueen kakkossentterin rooliin. Vuonna 1976 Jets voitti liigan mestaruuden Avco Trophyn. Seuraavalla kaudella Ketola kuitenkin myytiin Calgary Cowboysiin, ja kun tämä seura teki pian konkurssin, oli edessä paluu Suomeen.

Aivan kuten 1971, Vellu Ketolan paluu siivitti Ässät Suomen mestaruuteen keväällä 1978. Pudotuspeleissä Ketola tehtaili 10 ottelussa 20 pistettä, mikä oli pitkään liigan ennätys. SM-liigajäät Ketola hyvästeli 1981, minkä jälkeen hän kiekkoili vielä yhden kauden NHL:n Colorado Rockiesissa. Viimeiset palveluksensa Leijonille hän teki syksyn 1981 Kanada-cupissa. Pelaajaurallaan Ketola ei saavuttanut arvokisamitaleita, mutta juhli joukkueenjohtajana ja arvostettuna isähahmona Suomen nuorten MM-kultaa kotikisoissa 2016.

Pelaajauransa jälkeen Ketola palveli vielä porilaista jääkiekkoa Ässien valmentajana 1993–96 sekä seuran toimitusjohtajana. SM-liigan pistepörssin voittajalle annettava pokaali kantaa nykyisin nimeä Veli-Pekka Ketola -palkinto.