#39
Liitsola Seppo
Pelaaja
Aateloitu 1986
Liitsola Seppo
Vaikka Seppo Liitsolan pelaajaura johti 12 SM-mitaliin ja aina Leijona-miehistöön ja MM-edustukseen saakka, suomalainen jääkiekkohistoria muistaa hänet ennen muuta valmentajana, jonka aikana Leijonat nousi tosissaan taistelemaan arvokisamitalista.
Tammelan kentältä luisteluoppinsa ammentanut Liitsola aloitti jääkiekkouransa Ilves-Kissojen paidassa. Nuorukainen värvättiin 15-vuotiaana lyseolaisena TBK:n riveihin. Hän edusti TBK/Tapparaa koko 13 kautta kestäneen SM-sarjauransa. Hän oli seuran ainoa pelaaja, joka oli mukana joka kerta joukkueen voittaessa 12 perättäistä SM-mitalia vuosina 1953–64.
Jo pelivuosiensa aikana Seppo Liitsola oli valmentanut nuorten maajoukkuetta. Menestyksekkään valmentajauransa hän aloitti päätoimisesti lahtelaisseura Upon Pallon palveluksessa heti jätettyään kaukalot pelaajana. Maakuntasarjassa pelannut Upon Pallon nousi Liitsolan käskyttämänä mestaruussarjaan 1967.
Liitsola nousi Leijonien valmentajaksi 1970. Heti ensimmäisestä MM-turnauksesta heltisivät makeat voitot Ruotsista (3–1) ja Tšekkoslovakiasta (5–3). Tappio DDR:lle pudotti kuitenkin sillä kerta MM-mitaleilta. Vuoden 1971 joulukuussa Liitsola johti Leijonat sensaatiomaiseen 4–2-voittoon Neuvostoliitosta Moskovan Izvestija-turnauksessa.
Liitsola toimi Leijonien valmentajana kahteen eri otteeseen. Hänen kuuluva äänensä ja pelikentiltä tuttu tinkimätön asenteensa piiskasivat Leijonia kohti maailman kärkeä. Uuttera valmennustietouden levittäminen ja esimerkiksi videoanalyysin käyttöönotto loivat pohjaa tulevalle menestykselle.