#84

Lund Pentti

Pelaaja

Aateloitu 1992

Lund Pentti

Karijoella syntynyt Pentti Lund valittiin NHL:n parhaaksi tulokkaaksi vuonna 1949. Suomessa Lund tuli tunnetuksi varsinaisesti vasta yli 30 vuotta myöhemmin, kun hän alkoi kirjoittaa uuden sukupolven suomalaisista NHL-ammattilaisista juttuja täkäläisiin lehtiin.

Kuusivuotiaana Atlantin yli siirtolaiseksi matkustanut Lund aloitti jääkiekkouransa kotikaupungissaan Port Arthurissa Kanadassa 1930-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen alussa hän pelasi paikallisessa amatöörijoukkueessa ja kaudelle 1945/46 hän siirtyi ammattilaiseksi EHL-liigan Boston Olympicsin riveihin. NHL-uransa hän aloitti suoraan Stanley Cupin pudotuspeleissä Boston Bruinsin riveissä keväällä 1948.

Kesällä 1948 Pentti Lund sai siirron maineikkaaseen New York Rangersiin. Tuossa vaiheessa hän oli vielä Suomen kansalainen, mutta helpottaakseen matkustelua hän otti tulokaskautensa puolivälissä Kanadan kansalaisuuden. Kauden jälkeen Lund voitti parhaan tulokkaan Calder Memorial Trophyn – palkinnon, jonka seuraavana suomalaissyntyisenä saavutti Teemu Selänne 1993.

Kaudella 1949/50 Lund ja Rangers pelasivat Stanley Cupin finaaleissa mutta hävisivät seitsemännen ottelun jatkoajalla Detroitille. Lund jatkoi NHL:ssä vielä kaudelle 1952/53, jolloin hän loukkasi vakavasti toisen silmänsä. Hän palasi vielä NHL-kaukaloon mutta siirtyi sitten amatöörikiekkoilun pariin kahdeksi kaudeksi.

Pentti Lund säilytti suomen kielen taitonsa ja saattoikin toimia asiantuntevana kirjeenvaihtajana. Hän kirjoitti aluksi Helsingin Sanomiin. Kun suomalaisia alkoi siirtyä WHA- ja NHL-joukkueisiin 1970-luvulta alkaen, Lund kirjoitti Uuteen Suomeen ja Kiekkolehteen.