#254

Miettinen Antti

Pelaaja

Aateloitu 2019

Miettinen Antti

Lokakuussa 1998 SM-liigassa ensimmäisen kerran esiintynyt Miettinen teki läpimurtonsa kansallisella tasolla kaudella 2001-02, kun hän keräsi kasvattajaseuransa HPK:n paidassa runkosarjassa 56 pistettä. Seuraavalla kaudella maalipörssin kakkonen valittiin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi ja All Stars –kentälliseen.

NHL:ään kesällä 2000 vasta seitsemännellä kierroksella varattu laitahyökkääjä debytoi NHL:ssä heti avauskaudellaan. Kolmannella Pohjois-Amerikan kaudellaan hän raivasi tiensä Dallas Starsin vakiokokoonpanoon ja pelasi kuusi täyttä kautta NHL:ssä. Miettinen esiintyi NHL:ssä yhdeksällä kaudella vuosina 2003–13. Hän merkkautti 539 ottelussaan 230 pistettä.

84 A-maaottelun urallaan Miettinen esiintyi kuudesti MM-kisoissa ja kerran olympiakisoissa. Hän saavutti Leijonissa yhden MM-hopean ja yhden pronssin sekä yhden olympiapronssin.

Pohjois-Amerikan vuosiensa jälkeen Miettinen pelasi KHL:ssä sekä Sveitsin ja Saksan pääsarjoissa. SM-liigassa hän päätti uransa HPK:n riveissä keväällä 2016. Hän oli mukana kaikkiaan neljästi SM-pronssia voittaneessa joukkueessa.

Pelaajauransa jälkeen Miettinen on toiminut HPK:n valmennusryhmässä. Hän on ollut mukana myös nuorisomaajoukkueiden valmennustehtävissä.