#252

Rönn Jyri

Erotuomari

Aateloitu 2018

Rönn Jyri

Jyri Rönn sai erotuomarikortin 20-vuotiaana vuonna 1991. Linjatuomarina tuomariuransa aloittanut jyväskyläläinen debytoi SM-liigassa syksyllä 1995. Linjatuomarina otteluita kertyi kaikkiaan 192.

Päätuomariksi Rönn siirtyi kaudella 2001-02. Keväällä 2002 hän toimi ammattituomarina Japanin pääsarjassa. Hän tuomitsi päätuomariurallaan SM-liigassa yhteensä 437 ottelua.

MM-kisoissa Rönn tuomitsi ensimmäisen kerran vuonna 2007. Keväällä 2009 hän vihelsi MM-kisojen finaaliottelussa. Hän esiintyi MM-jäällä myös vuosina 2008, 2011, 2013, 2014 ja 2015. Olympiakisoissa Rönn oli mukana Vancouverissa 2010 ja Sotshissa 2014. 20-vuotiaiden MM-kisoissa hän vihelsi kuudesti.

Rönn aloitti ensimmäisenä suomalaistuomarina ammattilaisena KHL-liigassa syksyllä 2011. Hän nousi sarjan arvostetuimpien tuomarien joukkoon ja jakoi oikeutta kaikkiaan kymmenessä Gagarin Cupin finaalipelissä neljänä keväänä. Hän tuomitsi KHL:ssä kevääseen 2015. Samalla päättyi myös 20-vuotinen aktiivituomariura pääsarjatasolla.

Jääkiekkoliiton ansioituneen erotuomarin palkinnon, Keijo Pehun viheltäjäpatsaan, Jyri Rönn voitti vuosina 2012 ja 2013.

Tuomariuransa päätyttyä Rönn aloitti Jääkiekon SM-liiga Oy:n erotuomarijohtajana kesällä 2015.