#79
Tamminen Juhani
Pelaaja
Aateloitu 1991
Tamminen Juhani
Juhani Tamminen oli 1970-luvun tähtilaituri, joka on pelaajavuosiensa jälkeen tehnyt värikkään uran valmentajana, kirjailijana ja jääkiekkokommentaattorina.
Tamminen aloitti jääkiekkouransa TPS:n junioreissa ja debytoi SM-sarjassa jo 16-vuotiaana kaudella 1966/67. Vuonna 1970 TPS:n tähtilaituri muutti opintojen perässä Helsinkiin. Seuraksi tuli ensin HJK ja sittemmin HIFK, jonka riveissä Tamminen voitti uransa ainoaksi jääneen Suomen mestaruuden 1974. Valmistuttuaan liikunnanopettajaksi 1975 Tamminen pelasi kaksi kautta Pohjois-Amerikan WHA-liigassa. Myöhemmin hän pelasi vielä TPS:ssä sekä kahteen otteeseen Japanin liigassa Kokudo Keikaku -joukkueessa.
Leijonamaajoukkueessa Tamminen pelasi peräti kymmenessä MM-turnauksessa vuosina 1970–82. Parhaiten hänet silti muistetaan vuoden 1971 Moskovan Izvestija-turnauksesta, jossa hän iski kaksi maalia Suomen voittaessa ensi kerran Neuvostoliiton (4–2).
Valmentajan tehtäviä Tamminen hoiti pelaamisen ohella jo Japanissa vuosina 1982–84. SM-liigassa hän on valmentanut TPS:ää, Ässiä ja Kärppiä. Kansainvälisillä kentillä Tamminen on luotsannut Suomen naisleijonien lisäksi Sveitsin ja Ranskan maajoukkueita. Jälkimmäiseltä ajalta juontuu hänen tunnettu lempinimensä ”Aurinkokuningas”.