#133

Virta Hannu

Pelaaja

Aateloitu 2003

Virta Hannu

Hannu Virta oli 1990-luvun arvostetuimpia suomalaisia jääkiekkoilijoita. Hän oli takuumies niin Leijonien kansainvälisessä läpimurrossa kuin TPS:n pitkässä kultakaudessakin.

TPS:n takalinjoilla liigakaudella 1980/81 debytoinut Hannu Virta siirtyi jo 19-vuotiaana 1982 Buffalo Sabresiin. Palattuaan neljän vankan NHL-kauden jälkeen Turkuun hän johti kapteenina TPS:n neljään Suomen mestaruuteen vuosina 1989–93. Neljästi hänet myös valittiin SM-liigan parhaaksi puolustajaksi. Viimeisinä pelaajavuosinaan Virta kiekkoili myös Sveitsissä.

Maajoukkue tarvitsi Hannu Virran palveluksia ensi kerran Wienin MM-turnauksessa 1987. Erityisen paljon hän nautti valmentaja Curt Lindströmin luottamusta. Virralla olikin merkittävä rooli Leijonien vuosien 1994–95 mitaliturnauksissa Lillehammerissa, Milanossa ja Tukholmassa.

Lopetettuaan pelaajauransa 1998 Virta on antautunut valmentajauralle. Hän on luotsannut SM-liigassa Bluesia ja TPS:ää sekä toiminut apuvalmentajana Suomen maajoukkueessa.