#135

Matikainen Pentti

Valmentaja

Aateloitu 2003

Matikainen Pentti

Pentti Matikainen oli leijonahistorian ensimmäinen menestysvalmentaja. Hänen johdollaan Suomi nousi mitalitasolle niin olympiakisoissa, MM-turnauksissa kuin Kanada-cupissakin.

Omalla pelaajaurallaan Joensuussa syntynyt Pentti Matikainen kiekkoili Joensuun Kiekko-Pojissa, Mikkelin Jukureissa ja SaiPassa. Korkeimman sarjatason kokemusta kertyi kuitenkin vain kahdelta kaudelta. Vuonna 1981 hän siirtyi SaiPan kapteenin toimesta suoraan seuran päävalmentajaksi. Kaksi hyvää kautta SaiPan ruorissa toivat pestin Kärppien palveluksessa. Matikainen luotsasi Kärpät neljästi peräkkäin SM-mitalille 1984-87 ja siirtyi seuraavaksi HIFK:hon.

Kesällä 1987 Pentti Matikainen nimettiin myös Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi. Heti ensimmäisessä arvoturnauksessaan Calgaryssa 1988 hän johti Leijonat sensaatiomaisesti olympiahopealle. Vuonna 1991 Suomi sijoittui Kanada-cupissa ensi kerran kolmen parhaan joukkoon, ja keväällä 1992 Prahassa oli leijonahistorian ensimmäisen MM-mitalin vuoro, värinä jälleen hopea.

Matikaisen päävalmentajan ura päättyi Saksan MM-kisoihin 1993. Tämän jälkeen hän toimi liigavalmentajana Saksassa sekä HPK:ssa ja Lukossa ennen nimeämistään HIFK:n toimitusjohtajaksi, mitä tointa hän hoiti vuodet 2001–08.