#209
Strömberg Mika
Pelaaja
Aateloitu 2011
Strömberg Mika
Mika Strömberg oli yksi kotimaan kaukaloiden tunnetuimmista puolustajista vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Hänen SM-liigauransa ulottui 20 vuoden ajalle ja tuotti neljä Suomen mestaruutta.
Strömberg pelasi ensimmäiset SM-liigaottelunsa kasvattajaseurassaan Jokereissa kevään 1989 pudotuspeleissä. Läpimurto narripaitojen edustusmiehistöön tapahtui seuraavalla kaudella. ”Ströba” voitti Jokereissa neljä Suomen mestaruutta: 1992, 1994, 1996 ja 1997. Kaudella 1995/96 hänet valittiin myös SM-liigan parhaaksi puolustajaksi. Myöhemmin hän kiekkoili kolme vuotta Sveitsissä ja kolme Elitserienin Djurgårdenissa ennen paluutaan SM-liigaan HPK:n paidassa. Uransa Strömberg lopetti SM-pronssimitaliin KalPassa keväällä 2009.
Suomen maajoukkueessa Strömberg pelasi kuudet arvokisat. Curt Lindströmin luottopuolustajana hän saavutti olympiapronssia Lillehammerissa ja MM-hopeaa Milanossa 1994 sekä kruununa maailmanmestaruuden Globenissa 1995.