#237
Kiprusoff Miikka
Pelaaja
Aateloitu 2016
Kiprusoff Miikka
Miikka Kiprusoff kuuluu Suomen kaikkien aikojen maalivahtinimiin. Kiprusoff on ensimmäinen suomalaismaalivahti, joka on palkittu NHL:n parhaana maalivahtina.
TPS:n juniorikoulun kasvatti nousi juniorimaajoukkueiden vakionimeksi. SM-liigassa Kiprusoff debytoi TPS:n maalilla tammikuussa 1995 ja pääsi torjuntatehtäviin myös playoffs-peleissä, kun TPS voitti Suomen mestaruuden.
Vuonna 1996 Kiprusoff lähti hakemaan peliaikaa Ruotsin Elitserienistä. Kahden AIK-kauden jälkeen Kiprusoff palasi Turkuun ja teki läpimurtonsa: Suomen mestaruuden lisäksi Kiprusoff palkittiin kauden parhaana maalivahtina ja playoffs-pelien parhaana pelaajana.
NHL:n San Josessa vuosina 1999–2003 Kiprusoff sai peliaikaa kuitenkin vaatimattomasti. Kaudella 2003-04 ura lähti nousukiitoon, kun Kiprusoff siirtyi Calgary Flamesiin. Hän kuului runkosarjan parhaisiin maalivahteihin ja johdatti joukkueensa NHL:n loppuotteluihin, jotka kuitenkin päättyivät tappioon Tampa Baylle.
Työsulkukauden jälkeen nousi Calgaryn kiistattomaksi ykkösvahdiksi. Kausi 2005-06 oli menestys: Kiprusoff palkittiin NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophylla kolmantena eurooppalaismaalivahtina kautta aikojen sekä Jennings Trophylla runkosarjan vähiten maaleja päästäneenä maalivahtina.
Kiprusoff pelasi Calgaryn paidassa aina kevääseen 2013 saakka ja nousi seuraikonin asemaan albertalaisjoukkueessa. NHL-pelejä ”Kipper” pelasi runkosarjassa kaikkiaan 623. Hän on kaikkien aikojen otteluykkönen suomalaismaalivahtien vertailussa NHL:ssä.
Maajoukkueessa Miikka Kiprusoff edusti Suomea kaikkiaan 47 ottelussa. Hän pelasi kahdet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Molemmat MM-edustukset (1999 ja 2001) toivat mitalikaappiin hopeaa. Vancouverin olympiaturnauksessa Kiprusoff kantoi päävastuuta pronssia tuoneessa maajoukkueessa.
Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi Miikka Kiprusoff valittiin vuonna 2004.
Pelaajauransa jälkeen Kiprusoff on toiminut valmennustehtävissä Pikkuleijonien maalivahtivalmentajana.